torstai 10. heinäkuuta 2014

Terveellisiä valintoja

 Kaikki se kura, mitä ahdan kurkustani alas, saa joskus seuraakseen myös astetta parempia valintoja. Vai mitä tuumitte mun työpöydän ääressä nautituista eväistä? Okei, ihan koko näkkäripakettia en kyllä vetänyt, mutta pari palaa päivässä :)


keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Kuvia kesä"kunnosta"

Kuntosalin jälkeen pikapose peilin kautta. Tässä näytän mielestäni ihan mukiinmenevältä, vissiin hyvät housut. Ja takki antaa ryhtiä omppuvartaloisellekin.

Eläimellistä hillumista.

Tytär, 4 v, otti meistä kuvan ;D (Hänen edukseen on sanottava, että tuo yllä oleva kuva on myös saman neidin ottama, joten osuu joskus kyllä maaliinkin).

Uusi kaloriton ja hiilihydraatiton tuttavuus: Shirataki-nuudelit

Olen lukenut useista blogeista Shirataki-nuudeleista ja törmännyt niihin mm. nettikaupoissa. Ne ovat ohuita, läpikuultavia nuudeleita, jotka on valmistettu vedestä ja konjac rotenista (Jamssijuuri). Yritin vähän etsiä näitä kaupoistakin, mutten onnistunut löytämään. Niinpä lopulta sain aikaiseksi ja tilasin netistä. Ja mä kun olen tällainen hurahtaja, niin tilasin samantien pahvilaatikollisen ;D

Nyt on kaksi Shirataki-nuudelilounasta takana. Ekan vedin ihan vain purkkitonnikalan kanssa töissä. Superhelppoa sapuskaa kyllä: ensin nuudelit huuhdellaan vedessä, sitten lämmitetään. Jotkut syövät kuulemma kylminäkin. Mä en oikein tykännyt pelkästään tonnikalasta ja näistä, sillä nuudelit itsessään eivät maistu oikeastaan yhtään miltään. Lisäksi ne haisevat ihan kamalilta, kun sen pakkauksen avaa. Jotenkin kalalta tai vastaavalta, yrh!

Seuraavaan lounaaseen pistinkin jo vähän yritystä mukaan. Wokkasin vihanneksia sekä paistoin kanaa ja sieniä mukaan. Sitten ripottelin sekaan reippaalla kädellä mausteita. Yllättävää kyllä, maistui ihan "Ihmisten ruoalta", eli voin suositella. Tärkeää myös laittaa tarpeeksi proteiinia ateriaan mukaan, koska Shirataki-nuudelit ovat lähestulkoon kokonaan kalorittomia eivätkä siten voi kauheasti nälkääkään pitää.

torstai 26. kesäkuuta 2014

Hatunnosto ja lisäboostia laihdutuspillereillä

Olen nyt hyvällä tavalla ylpeä itsestäni. Olen useamman päivän syönyt hyvin, eli järkeviä juttuja ja huolehtinut, etteivät ruokailuvälit kasva liian pitkiksi. Olen juonut paljon vettä (ja liikaa Pepsi Maxia sekä kahvia, myönnän). Lisäksi olen nyt napsinut Konjak-tabletteja, joiden toivon tuovan vähän lisätehoa tähän hommaan. Edes jonkun pienen plasebo-vaikutuksen, jos saisi ;) Tiedä sitten, onko niistä mitään apua. Ainakin lompakko kevenee. Noh, okei, luultavasti jokin muukin, ainakin aineenvaihdunta tuntuu tehostuneen. Ramppaan vessassa useammin kuin ennen, toki juon aika paljon vettä. Ajattelin, että jatkan Konjak-tabujen napsimista ja tietysti tätä ruokavalion järkeistämistä ja tsekkailen tarkemmin noin viikon välein vaa'alla, näkyykö puntarilla muutoksia.

Eilen iski kyllä taas joku itseinhokohtaus mulle. Menisin ihan täydestä raskaana olevasta. Istuskelin siinä sohvalla telkkaria katsellen ja katse osui omaan mahaan. Vitsit, mikä kasa ihraa. Uaah. Hiljaa hiipien ylikiloja vaan on kertynyt ja sitten sitä havahduu siihen, että näyttää kaikissa kuteissa melkoiselta mammakasalta. Oh my.

Tosin samaan syssyyn ajattelin, että maailmassa on paljon mua isompiakin ihmisiä. Ja oikeasti isompia ongelmia. Ja sitten mä olen aivan murheissani, että "voivoivoivoi, mulla on iso maha". No mutta, tällaista se joskus on. Harvapa tuskin on täysin itseensä tyytyväinen ja näkeehän sen vaikka päällään, että ylikiloja on tälläkin mammalla sellaiset 20 ainakin.

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Kerran lihava, aina lihava?

Otsikosta voitte päätellä, että ihan nappiin ei tämän daamin ruokaremontti ole mennyt. Omat ylikilot ahdistavat entistä enemmän ja ovat läsnä elämässä ihan kaikkialla. Pari viikkoa sitten olin esimerkiksi viettämässä mökkiviikonloppua naisporukalla, joista osan tunsin ja osaa en. Hävetti välillä hakea ruokaa, kun pohdin, päivitteleekö joku mielessään, että "taasko se syö" ja saunassa vertailin omaa kroppaa muiden kroppaan. Juhannuksena taas oltiin kyläilemässä miehen perheen luona, siellä yritin piiloutua säkkimäisiin vaatteisiin ja vältellä kaikenlaisia aihetta sivuavia keskusteluja.

Herääkin kysymys, että kun tämä asia on mulle näin suuri ja koska mä kerran inhoan tätä vartaloani, niin miksi en saa itsestäni sen vertaa irti, että sulattaisin nämä ylikilot? Voi kunpa tietäisin vastauksen.

Yritän olla suuremmin ääneen tätä asiaa päivittelemättä, koska en halua, että mun lapset perivät saman itsetunto-ongelman. Välillä jopa juttelen tyttärelle, että "näytänpäs mä tänään hyvältä" tai että "olen just sopiva tällaisena". Vaikka todellisuudessa mietin ihan muita juttuja. Olen myös sitä mieltä, että oman miehen kuullen ei ole hyvä dissata omaa kroppaa. Tokihan se näkee, millainen tuhti daami mä olen ja tietysti se tietää, etten tykkää kropastani yhtään. Mutta jos edes piirun verran saisi säilytettyä seksikkyyttä sillä, ettei ruoski itseään maahan liikakilojen takia.

Musta tuntuu, että mitä enemmän mä yritän laihduttaa, sitä vääriintyneemmäksi mun suhtautuminen ruokaan ja herkkuihin menee. Suurimmat ylilyönnit, eli salaa ahmimiset, ovat yleensä juuri tapahtuneet mun noudattaessa jotain ruokavaliota. Että jos syö salaa, ei liho.

Jostain luin, että olisi hyvä opetella sellaista sallivampaa herkuttelua. Että antaisi itselleen luvan syödä jotain hyvää toisten läsnäollessa. Tällä hetkellä mua ihan totisesti hävettää mussuttaa yhtään mitään esimerkiksi duunikavereiden nähdessä. Luultavasti enemmistö ei sen kummemmin mun syömisiä mieti, mutta itselle se on iso peikko.

Joskus olen jopa miettinyt, pitäisikö mun käydä jollekin psykologille juttelemassa tästä. Että saisi jotain ajatuksia siihen, miksi mä suhtaudun ruokaan näin kummallisesti ja inhoan jokaista ylikiloa. Mutta jotenkin sekin tuntuu liioittelulta. Toiset kärsivät tyyliin työuupumuksesta tai niiden mies on ottanut ja jättänyt, läheisiä kuollut tai talo palanut - mä vaan syön liikaa, vatsa hölskyy ja housuista tursuaa sellainen ei kovin viehkeä pelastusrengas vyötärölle. Ehkäpä nyt kuitenkin vain yritän jotenkin omatoimisesti avata näitä lukkoja ja toivoa, että siinä samalla teen parempia ratkaisuja sen suhteen, mitä työnnän suustani alas. Ehkä se näkyy joskus vaa'allakin miinuslukemina.

Anteeksi siis radiohiljaisuus. On ollut pientä motivaatio-ongelmaa kirjoitella tänne, kun puntarilla ei ole ollut myönteisiä muutoksia ja muutenkin vähän hailakka fiilis. Yritän ryhdistäytyä! :)


maanantai 2. kesäkuuta 2014

Ahmintaa ja salasyöpöttelyä

Äsh, nyt on kyllä mennyt oikein urakalla penkin alle. Olen lipsunut kaikesta järkevästä ruokavaliosta, ahminut herkkuja lähipiiriltä salaa yms. Ihan tolkutonta touhua. Vaakalukemakin näyttää plussaa. Musta tuntuu, että mitä enemmän yritän laihduttaa, sitä enemmän mun suhde ruokaan häiriintyy ja paisun. ÄÄÄÄÄH. Vitsit kun löytäisin tähän jonkun viisastenkiven. Tekisin järkeviä valintoja nälkäisenäkin. Ja yksin ollessa. Tai ollessani yksin nälkäisenä.

Puuh.

Anteeksi blogihiljaisuus ja tämä synninpäästöni. Masentaa vain oma itsekurin puute.

(Mutta jos jotain myönteistä, niin tänään olen syönyt taas järkevästi ja eilenkin oikeastaan) :D

maanantai 5. toukokuuta 2014

Reissukiloja ja same old sh#t

Mun lupaavasti alkanut "uusdukanismi" (eli Dukan-dieetin pariin siirtyminen jälleen kerran) sai vähän iskua, kun tehtiin kaupunkireissu. Matkalla kului paitsi alkoholia, myös jonkinsortin pubimättöä ja mitä nyt vaan kuraa sattui eteen osumaan. Kerran kävin jopa Starbucksissa kiskomassa kitusiin jonkun juoman, jossa oli kermavaahtoakin aimo annos päällä.
 Vaakalukemat olivatkin melkoiset reissun jälkeen. Jaiks! Tosin kasvattivat taas motivaatiota tarkkailla vähän syömisiään enemmän. Sellainen löysin rantein elely ei sovi mulle, tai sopii toki muuten, mutta näkyy sit vaa'assakin ja puristavina vaatteina.
 Että uuteen laskuun taas, jälleen kerran. Huoh... Mikäköhän siinä on, että vaikka kuinka tietää olevansa ylipainoinen ja ei viihdy kiloissaan, niin on vaikeaa noudattaa järkevää ruokavaliota.
Puuh!